Veikkauslotto.com

Finland lotto results - official veikkaus lotto results

Ripaus Loton historiaa

Lotto lanseerattiin Suomeen joulukuussa 1970 ja ensimmäinen virallinen arvonta suoritettiin tammikuussa 1971. Loton säännöt ovat muuttuneet vuosien varrella. Alun perin kuudesta numerosta väliltä 1-40, ollaan siirrytty tämän hetken konseptiin, jossa arvotaan seitsemän numeroa väliltä 1-39. Varsinaisen rivin lisäksi arvotaan vielä lisänumeroita, joiden määrä on myöskin vaihdellut vuosien varrella. Viimeisimpien uudistusten myötä, arvotaan nykyään kaksi lisänumeroa. Pitkän, liki 50-vuotiaan uransa myötä, Lotto on pitänyt tasaisesti pintansa suomalaisten suosikkina, mutta mitä löytyykään Loton takaa?

Ensimmäinen tyly fakta on se, että Loton palautusprosentti on masentavan matala, eli hieman alle neljäkymmentä prosenttia. Toki isojen päävoittojen hehkutus antaa sen kuvan, että Lotto on huikean hieno tapa hankkia rahaa, mutta pienet alavoitot suhteutettuna suureen rivimaksuun tarkoittaa käytännössä sitä, että Lottoa pyörittävä, valtion omistama Veikkaus nappaa jokaisesta euron rivimaksusta kuusikymmentä senttiä omaan taskuunsa. Toki samaan hengenvetoon on muistettava, että Veikkauksen tuotoilla rahoitetaan yleishyödyllistä toimintaa.

Неполные системы

100% 2 — при 2 угаданных:

Номеров: 8 — Билетов: 3

Номеров: 9 — Билетов: 3

Номеров: 10 — Билетов: 3

Номеров: 11 — Билетов: 4

Номеров: 12 — Билетов: 5

Номеров: 13 — Билетов: 6

Номеров: 14 — Билетов: 6

Номеров: 15 — Билетов: 7

Номеров: 16 — Билетов: 8

Номеров: 17 — Билетов: 9

Номеров: 18 — Билетов: 10

Номеров: 19 — Билетов: 11

Номеров: 20 — Билетов: 12

Номеров: 21 — Билетов: 13

Номеров: 22 — Билетов: 13

Номеров: 23 — Билетов: 16

Номеров: 24 — Билетов: 17

Номеров: 25 — Билетов: 18

Номеров: 26 — Билетов: 19

Номеров: 27 — Билетов: 20

Номеров: 28 — Билетов: 22

Номеров: 29 — Билетов: 23

Номеров: 30 — Билетов: 25

Номеров: 31 — Билетов: 26

Номеров: 32 — Билетов: 28

Номеров: 33 — Билетов: 30

Номеров: 34 — Билетов: 31

Номеров: 35 — Билетов: 32

Номеров: 36 — Билетов: 33

Номеров: 37 — Билетов: 35

Номеров: 38 — Билетов: 39

Номеров: 39 — Билетов: 39

Номеров: 40 — Билетов: 40

Номеров: 41 — Билетов: 43

Номеров: 42 — Билетов: 46

Номеров: 43 — Билетов: 49

Номеров: 44 — Билетов: 51

Номеров: 45 — Билетов: 52

100% 3 — при 3 угаданных:

Номеров: 8 — Билетов: 4

Номеров: 9 — Билетов: 4

Номеров: 10 — Билетов: 6

Номеров: 11 — Билетов: 8

Номеров: 12 — Билетов: 11

Номеров: 13 — Билетов: 13

Номеров: 14 — Билетов: 15

Номеров: 15 — Билетов: 15

Номеров: 16 — Билетов: 24

Номеров: 17 — Билетов: 27

Номеров: 18 — Билетов: 33

Номеров: 19 — Билетов: 35

Номеров: 20 — Билетов: 45

Номеров: 21 — Билетов: 49

Номеров: 22 — Билетов: 59

Номеров: 23 — Билетов: 65

Номеров: 24 — Билетов: 76

Номеров: 25 — Билетов: 83

Номеров: 26 — Билетов: 94

Номеров: 27 — Билетов: 105

Номеров: 28 — Билетов: 120

Номеров: 29 — Билетов: 132

Номеров: 30 — Билетов: 142

Номеров: 31 — Билетов: 153

Номеров: 32 — Билетов: 165

Номеров: 33 — Билетов: 191

100% 4 — при 4 угаданных:

Номеров: 8 — Билетов: 5

Номеров: 9 — Билетов: 6

Номеров: 10 — Билетов: 10

Номеров: 11 — Билетов: 17

Номеров: 12 — Билетов: 24

Номеров: 13 — Билетов: 30

Номеров: 14 — Билетов: 44

Номеров: 15 — Билетов: 57

Номеров: 16 — Билетов: 76

Номеров: 17 — Билетов: 99

Номеров: 18 — Билетов: 126

Номеров: 19 — Билетов: 151

Номеров: 20 — Билетов: 198

100% 5 — при 5 угаданных:

Номеров: 8 — Билетов: 6

Номеров: 9 — Билетов: 9

Номеров: 10 — Билетов: 20

Номеров: 11 — Билетов: 34

Номеров: 12 — Билетов: 59

Номеров: 13 — Билетов: 78

Номеров: 14 — Билетов: 138

Номеров: 15 — Билетов: 189

100% 6 — при 6 угаданных:

Номеров: 8 — Билетов: 7

Номеров: 9 — Билетов: 16

Номеров: 10 — Билетов: 45

Номеров: 11 — Билетов: 84

Номеров: 12 — Билетов: 176

Лотереи Испании

Испанские лотереи можно выделить в отдельную подкатегорию благодаря тому, что в данный момент эта страна лидирует по количеству панъевропейских игр, т.е. игр, в которые играют во всей Европе. Это приносит стране больше 3 миллиардов в год, а игрокам — возможность испытать судьбу и навсегда изменить свою жизнь. 

  • La Primitivа
  • El Gordo de Navidad
  • BonoLoto

La Primitivа

Лотерейный билет состоит из двух блоков. В первом необходимо выбрать номера от 1 до 54, во втором – от до 9. Первая секция позволяет выбрать 5 чисел, вторая же – только одно. Этот номер называется номером возвращения и является ключевым, так как, угадав этот номер, вы гарантированно возвращаете себе стоимость лотерейного билета.
Существует несколько категорий выигрышей. 45% от заработка на проданных билетах получает государство, 10% отходит на возврат стоимости билетов, а оставшиеся 45% суммы тратится на призовые категории (22% — это джекпот, 33% делится между остальными выигравшими).

El Gordo de Navidad

Схема проведения розыгрыша не меняется с 1812 года. В тираже используют пару лотерейных аппаратов. В одном из них находятся 100 000 шаров с порядковыми номерами от 00000 до 99999. Во втором аппарате находятся 1807 шаров, маркированных размером денежных в евро. В процессе розыгрыша достают пару шаров.
По статистике, шанс окупить стоимость купленного билета – примерно 10%. В целом, эта лотерея – реально одна из наиболее выгодных для игроков.

BonoLoto

Максимальный джек-пот в 7 миллионов евро не может Вас взбудоражить? Не торопитесь! Есть еще кое-что в испанском BonoLoto, о чем Вы должны помнить

Хотя, это может быть неважно для лотереи, имеющей самый эффектный джек-пот в мире, есть вероятность, что мы сможем поделиться с Вами несколькими другими уникальными качествами.

Suosituimmat pelirivit

Sitä, millaisella rivillä Lottoa kannattaisi pelata, on tutkittu monella eri tapaa. Vaikka peruslähtökohta on luonnollisesti se, että kaikki rivit ovat aivan yhtä todennäköisiä, on ihmisillä omia suosikkirivejään. Koska Loton suurimmissa voittoluokissa ei ole kiinteitä voittoja on tilanne riippuvainen osumien määrästä. Luonnollisesti enemmän pelatut rivit palauttavat osuessaan vähemmän ja esimerkiksi paljon puhuttu seitsemän ensimmäisen numeron rivi 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7 on edelleen erittäin suosittu. Tuota seitsemän ensimmäisen numeron riviä pelataan edelleen yli tuhat kappaletta per kierros, joten voittosummat sillä jäävät väistämättä pieniksi. Melkoinen pettymys voisi monelle edellä mainitun suosikkirivin pelaajalle tulla, jos rivi yhtenä kauniina päivänä osuisikin. Tuhannen pelaajan jakaessa miljoonaa euroa, laskisi voittosumma tuhanteen euroon per pelaaja. Peräkkäisten numeroiden tai loogisten numerosarjojen lisäksi kannattaa välttää numeroita, jotka muodostava symmetrisiä kuvioita lottokupongille, ne ovat yleisesti ylipelattuja rivejä, vaikka viime vuosina onkin yleistynyt käytäntö, jossa pelaajat haluavat rivinsä puhtaasti arvottuna.

Todennäköisyys päävoittoon Veikkaus.fi:n Lotossa + Voittoluokat

Mitkä ovat sitten pelaajan mahdollisuudet päävoittoon Lotossa? Todennäköisyys on noin yhden suhde reiluun viiteentoista miljoonaan. Käytännössähän tämä tarkoittaa sitä, että halutessaan varmasti seitsemän oikein tuloksen, pelaajan pitää täyttää yli viisitoista miljoonaa riviä. Tähän kun lisätään vielä se voiton suuruutta pienentävä tekijä, että useampi seitsemän oikein tulos laskee luonnollisesti jaettavaa pottia, on potin oltava melkoisen suuri, mikäli edes teoriassa riskinotto kannattaisi. Tietysti tähän pitää laskea myös muiden voittoluokkien voitot mukaan, joita Lotossa on tällä hetkellä päävoiton lisäksi neljä: Neljä oikein, viisi oikein, kuusi oikein sekä kuusi ja lisänumero oikein. Näiden voittoluokkien voittopotit ovat kuitenkin suhteellisesti pienempiä, sillä Veikkaus on avoimesti myöntänyt, että se haluaa pitää Loton seitsemän oikein-voittoluokan potin houkuttelevan suurena ja sillä tavalla rummuttaa Loton asemaa Suomen kansan virallisena miljonäärien leipomiskoneena.

Rinnalla myös Viking Lotto ja huikea kymmenien miljoonien potteja jakava Eurojackpot

Veikkauksen perinteisen Loton rinnalle ovat viime vuosina tulleet yhteispohjoismainen, keskiviikkoisin arvottava Viking Lotto sekä huikeilla miljoonapoteilla viime vuosina kohahduttanut perjantaisin arvottava Eurojackpot, jota pelataan Suomen ohella viidessätoista muussa Euroopan maassa.

Jos haaveilet nopeasti miljonääriksi tulosta, on Lotto sinun pelisi. Ilman päävoiton luomaa illuusiota Lotto on kuitenkin varsin tappiollinen rahapeli, koska sen palautukset on laskettu niin pieniksi. Huomattavasti suuremmalla todennäköisyydellä rikastut kuitenkin muita rahapelejä pelaamalla. Esimerkiksi netissä pelattavissa verovapaissa rahapeleissä on suuren kilpailun myötä palautusprosentit yhdeksänkymmenen prosentin luokassa ja voittaminen on luonnollisesti täten huomattavasti helpompaa kuin Lotossa. Lisäksi voidaan todeta, että nettikasinot tarjoavat nykyisin myös jackpot-ominaisuuksia eri pelimuodoissaan ja tällöin voidaankin jo puhua useiden miljoonien eurojen kertaluonteisista voitoista. Lotto on suomalaisille instituutio menneiltä vuosilta ja sen pelaaminen kuuluu joidenkin mielestä kansalaisvelvollisuuteen, jos oikeasti yritetään voittaa rahaa, ei Lotto nykypäivänä ole enää kovinkaan viisas vaihtoehto.

Löydät sivustoltamme huikean määrän erilaisia rahapelisivustoja, joista voittaa prosentuaalisesti enemmän rahaa kuin edellä mainituista Veikkauksen peleistä. Tarjolla myös parhaat ilmaiskierrokset ja ilmaista pelirahaa. Mukavia pelihetkiä!

Veikkauslotto.com Arvostelussa

Päivämäärä
2014-06-14
Sivusto
VeikkausLotto.com — Netin kattavin rahapeliopas

Sivuston arvosana
5

Победители на thelotter

Дата Победитель Выигрыш на thelotter
01.07.2020

Isabel Z.

200,42 USD≈ 14 139,07 ₽
20.06.2020

Andrew L.

181,03 GBP≈ 15 751,63 ₽
07.06.2020

Andrew L.

160,47 GBP≈ 13 962,68 ₽
12.04.2020

francois c.

224,00 EUR≈ 17 573,92 ₽
11.04.2020

francois c.

224,00 EUR≈ 17 573,92 ₽
21.08.2019

DJ D.

180,00 EUR≈ 14 121,90 ₽
04.05.2019

DJ D.

110,00 EUR≈ 8 630,05 ₽
28.04.2019

Andrew L.

86,43 GBP≈ 7 520,37 ₽
27.01.2019

Elba J.

158,58 USD≈ 11 187,37 ₽
26.01.2019

Elba J.

158,58 USD≈ 11 187,37 ₽
17.01.2019

Elba J.

159,48 USD≈ 11 250,87 ₽
08.12.2018

Andrew L.

281,54 GBP≈ 24 497,12 ₽
01.12.2018

JOHN D.

134,77 GBP≈ 11 726,49 ₽
04.07.2018

Wolfgang L.

110,00 EUR≈ 8 630,05 ₽
04.07.2018

Wolfgang L.

110,00 EUR≈ 8 630,05 ₽
04.07.2018

Hassabi A.

149,16 USD≈ 10 522,82 ₽
04.07.2018

Hassabi A.

149,16 USD≈ 10 522,82 ₽
21.04.2018

Uwe R.

128,00 EUR≈ 10 042,24 ₽
22.11.2017

Wolfgang L.

90,00 EUR≈ 7 060,95 ₽
16.08.2017

Ramasubramanian S.

30,51 USD≈ 2 152,39 ₽
16.08.2017

alison K.

37,98 GBP≈ 3 304,68 ₽
09.08.2017

reggy P.

36,00 EUR≈ 2 824,38 ₽
09.08.2017

Mark R.

32,41 GBP≈ 2 820,03 ₽
09.08.2017

alison K.

32,41 GBP≈ 2 820,03 ₽
02.08.2017

Brad M.

43,66 USD≈ 3 080,09 ₽
26.07.2017

Dean M.

44,73 GBP≈ 3 892,01 ₽
26.07.2017

Nicholas C.

21,47 GBP≈ 1 868,13 ₽
26.07.2017

Ivan C.

44,73 GBP≈ 3 892,01 ₽
19.07.2017

Kim C.

52,31 GBP≈ 4 551,55 ₽
12.07.2017

Brendan T.

27,00 EUR≈ 2 118,29 ₽

Other Lotteries Worth Checking out

Draws for the Finland Lotto take place each Saturday. If you want to know more about Finland Lotto results as well as other lotteries of the world and their results, check out Multilotto. It pays to sign up with a registered and licensed gaming company like Multilotto. You’ll find lotteries such as MegaMillions, Mega-Sena, Powerball, Irish Lotto, German Lotto, New York Lotto and El Gordo among many others. Multilotto provides useful information on each one so you can make your choice fully informed. Customers from more than 135 different countries all make use of Multi Lotto which communicates in 15 different languages.

Multilotto was launched in 2011. It is, in fact, one of the leading international betting services for lotteries. They aren’t a lottery operator but you can buy your tickets online and the Finland Lotto results and that of other lotteries will appear on the site immediately after the draw. It’s just a case of signing up, choosing your numbers, paying for them and waiting in anticipation.

Järjestelmät sekä uusi tuplausominaisuus

Loton rivimaksu on siis nykyään yksi euro, tämän lisäksi vuonna 2014 Veikkaus lanseerasi tuplausmahdollisuuden, joka maksaa 25 senttiä riviä kohti. Käytännössä tuplaus suoritetaan niin, että ennen varsinaista arvontaa arvotaan yksi tuplausnumero, joka palautetaan arvontakoneeseen. Tämän jälkeen arvonta suoritetaan ja mikäli tuplausnumero osuu voittoriviisi, voitto nimensä mukaisesti tuplataan. Tuplauksen myötä pelaajan palautusprosentti pienenee entisestään ja tuplauksen kera ostetussa rivissä se on enää hieman alle kolmekymmentäseitsemän prosenttia.

Lottoa voi normaalien rivien lisäksi pelata useamman numeron järjestelmällä tai haravajärjestelmällä. Normaalissa järjestelmässä valitaan 8-11 numeroa ja se takaa seitsemän oikein voiton kaikkien arvottujen numeroiden osuessa järjestelmään. Haravajärjestelmä on hieman monimutkaisempi käsite. Siinä tehdään 12-18 numeron järjestelmä, mutta haravajärjestelmä ei takaa seitsemää oikein, vaikka kaikki arvotut numerot löytyisivätkin haravasta. Harava on epätäydellinen järjestelmä, jossa ei kaikkia rivikombinaatioita ole sisällytetty mukaan ja se pitää tarkistaa jollain valmiilla ohjelmalla tai käsin Haravaoppaan avulla.

История становления гемблинга в Финляндии

Азартные игры процветают в этой стране еще со времен правления шведского короля. Тогда, в XII веке, финны любили играть в лотерею. Игровые автоматы на территорию Финляндии завезли из Германии в начале прошлого века, а первое и единственное наземное казино Grand Casino Helsinki появилось в 1991 году. Второе казино планируется построить в Тампере.

Сегодня основной документ, регулирующий рынок азартных игр в Финляндии, – это Lottery Act от 1966 года. Согласно ему, все игры, в которых можно получить деньги, рассматриваются как лотерея.

Финская монополия

Финский гемблинг-рынок разделяют три основных игрока:

  • Fintoto Oy занимается конными скачками.
  • RAY отвечает за казино, игровые автоматы и настольные игры (рулетка, блэкджек и т.д.).
  • Oy Veikkaus AB осуществляет контроль над лотереями и ставками.

Еще один оператор – PAF – находится на Аландских островах, автономной шведскоязычной части Финляндии.

Эти организации ведут бизнес под руководством финского правительства. Вся прибыль, получаемая от азартных игр, направляется на социальные проекты: спорт, искусство, науку и образование.

В 2017 году власти Финляндии объединили первых трех операторов гемблинга, сформировав более крупную монополию на азартные игры.

Хотя Евросоюз неоднократно требовал свободную торговлю для всех участников рынка, в Финляндии продолжает процветать государственный гемблинг-картель.

Иностранные операторы на игорном рынке Финляндии

Согласно финскому законодательству, зарубежные онлайн-казино запрещены. Но механизм, блокирующий иностранные онлайн-казино, так и не разработан. Таким образом, финские игроки имеют открытый доступ к игорным сайтам по всему миру.

Правила игры на финском рынке гемблинга

После реформ, вступивших в силу в 2012 году, финские власти придерживаются своей монопольной структуры, опираясь на мнение, что азартные игры – это «ненормальная экономическая деятельность».

Также финские власти пытаются всячески защитить права игроков: вводят ограничения по ставкам, времени игры и возрасту. Все клиенты онлайн-казино должны зарегистрироваться в специальной Информационной системе по населению – PIS, предварительно предоставив информацию о месте проживания, ввести номер социального страхования и возраст.

Чтобы играть, клиенты должны:

  • быть старше 18 лет;
  • иметь финский банковский счет;
  • указать номер социального страхования в Финляндии;
  • проживать на материковой части страны.

Как получить игорную лицензию в Финляндии

Правительство Финляндии не особо заинтересовано в легализации международных компаний. RAY и PAF – две единственные организации, которые разрешены финскими властями для юридического запуска интерактивных сайтов азартных игр.

В 2010 году популярному игровому разработчику Playtech удалось подписать контракт, который позволил ему предоставить свои программные решения и продукты для азартных игр в онлайн-казино под управлением RAY.

Так как рынок гемблинга в Финляндии монополизирован и принадлежит государству, получить лицензию в этой юрисдикции не так уж и просто. С учетом опыта компании Playtech ей, для того чтобы стать оператором азартных игр в Финляндии, вероятно, нужно будет вести длительные переговоры с властями и основными провластными игроками гемблинг-индустрии.

History of The Veikkaus Lotto

Finland has a long lottery history and in fact, the first lotteries were already being organized in the 1940s. The Finnish government licensed the games, regulating the way people play and win. Known also as Veikkaus Lotto, the Finland Lotto was launched in 1970 with the first draw taking place on January 3rd 1971. The Lotto game’s popularity soon spread and this Finland Lottery 7/39 is a traditional jackpot and today, it’s the flagship game offered by Oy Veikkaus Ab. History tells us that the biggest jackpot won so far was in 2004 when a cool 5.7 million euro was won by a family who matched all the numbers when Finland lotto results were announced.

How To Play Finland Lotto Online

As mentioned earlier, you have to be 15 years or older to play the Finland Lotto. It is a game where you need to choose 7 Finland Lottery numbers from the pool of 39. A single line with the lotto will cost you as little as 1 Euro when you buy your tickets in the country. There are other ways to enhance your winning chances – enter the Joker game or else you can opt for the available Double, and this will cost you another 0.25 Euro, but is every cent worth it. The Finland Lotto comes with a guaranteed jackpot of at least 700,000 Euro, so all that it requires from you is to get the correct 7 numbers lined up.

Choose your own lucky numbers or choose Quickpick where numbers are randomly selected for you. Matching all 7 of the main numbers makes you a winner of the first division prize – the big jackpot. Even though the lotto starts off at €700,000, it can grow into much larger sums of money. It rolls over each time its not won and after 5 draws if it still hasn’t been won, the prize money is then distributed amongst winners of the second prize tier. Don’t miss out because the draw is on Saturday 8.45pm and after 8.30, the cut-off time for buying tickets, you don’t want to miss out.

  • If the lottery isn’t won, it’s rolled over
  • It’s a traditional jackpot game, using a matrix 7/39
  • Additional number – the bonus – is used to determine 2nd-prize winners
Оцените статью